Tallinpitäjän päiväkirja

Kaikki kolme hevosta norkoilivat järjestyksellisesti tarhan aidalla, Touho mua kohden tuijotellen ja kurkotellen. Pienin mun lapsistani, Mauno, oli puettu pinkkiin sadeloimeen, joka tuntui keikkuvan ponin päällä - joko tuo oli käynyt piehtaroimassa juuri, tai sitten olin vain arvioinut väärin toisen koon loimea ostaessani. Päästin pienen huokauksen huulteni välistä kietoen tuulipuvun takkia paremmin yläkropan suojaksi, ja käännyin kannoillani takaisin tallin suojiin. Iltapäiväksi oli luvattu vesisadetta, viimeistään kuuden aikaan pitäisi tulla kuin saavista kaatamalla. Hevoset pitäisi siis saada sisälle vielä ennen sitä. Tuntilistakin pitäisi tehdä, Titon lisäksi entisen työkaverini tytär Jessika oli tulossa kokeilemaan esteryhmää. Olin normaalisti antanut Titon vaikuttaa ratsuunsa, ja tuon työskentely voikon Touho-ruunan kanssa alkoikin olla jo hyvällä mallilla - ehkäpä tänään sekottaisinkin pakkaa, ja pistäisin uuden tytön torinhevosen selkään. Tito saisi tapella sielunsa kyllyydeksi Ruun kanssa siitä, liikkuisiko parivaljakko ollenkaan koko tunnin aikana. Jos liikkuisivat, saisi tuokin ponirukka kunnon treenin pitkästä aikaa. Janne oli jo hetken linkuttanut yhdellä jalalla ja jättänyt sen vuoksi ruunalla treenaamisen sivummalle, ei kuulema pysyisi rautiaan selässä. Ei välttämättä pysyisikään, mutta ihan vain siksi että toinen sen koivista olisi liian kosketusherkkä pohkeiden antamiseen, ja yhdellä jalalla siitä suoriutuminen saattaisi olla hankalampaa.

Puoli viiden maissa istuin tyytyväisenä kahvikuppini äärellä, Iltasanomien nettisivut auki nenäni edessä koneella. Muutama hörähdys ja askeleiden vaimea tumina tallin puolella kielivät sisään tulleesta ihmisestä. Ei mennytkään kauaa, kun ruskettunut latinopoika seisoi sosiaalitilojen ovella, hymy tuttavallisesti huulillaan.
"Moi Papu. Jätän mun kamat vaan niin meen laittamaan Touhoa. Ootkos sä suunnitellut millaiset rääkit meille tänään?" miehenalku tiedusteli ja siirtyi lokerolleen, alkaen sitten lappamaan tavaroitaan sen sisälle.
"Tota, sä menet tänään Ruulla. Mutta mene samalla energialla laittamaan sitä", paljastin pojalle, hörpäten pienesti kupistani.
"Et ole tosissas. Ruu?! Mä en halua sitä pon.."
"Nyt saat luvan haluta. Vaihtelu sitäpaitsi virkistää, ja Touho palvelee paremmin esteillä kuin Ruu."
"No sinäpä sen sanoit. Eihän se poni edes hyppää, hyvä kun jaksaa ottaa askeleita ruokansa luokse."
"Elä liiottele. Kyllä siitä saa kivan jos vaan osaa. Tämä on nyt kuitenkin lopullinen päätös."
"Ei hemmetin hemmetti", Ibirra poistui sosiaalitiloista Ruun harjapussin kanssa ja jätti mut myhäilemään kahvini ääreen. Ehkä mun päiväni teki se, että sain hetken piruilla.